Koiramaista elämää ja kevään valoa
Kevät herää vauhdilla. Päivä päivältä saa ihastella valon lisääntymistä ja päivän pitenemistä.. Autuaallista! Pitkän pitkän pimeän talven jälkeen. On kuin elämä alkaisi uudestaan, tuntee heränneensä taas henkiin. Lämpö herätti luonnon, lämpö herätti mummelin ja koiran. Puiden silmut ja norkot paisuvat miltei silmissä. ensimmäiset kevään heleät lähettiläät ilmestyvät kukin vuorollaan ilahduttamaan meitä lenkkipolkujen varrelle.
Kummasti kevään myötä lenkkimme ovat pidentyneet, varsinkin silloin kun oli lämmintä oli ihan mahtavaa lähteä jonnekin kunnon lenkille. Tai sanotaan, etenkin aurinkoisina päivinä on ollut mukavaa liikkua luonnossa koirien kanssa. Jäätävän tuulen puhaltaessa into laskee kuin lehmänhäntä :) Sekä koiralta että omistajalta. Sellaista se elämä on….
Koiran myötä elämäni on muuttunut aikaisempaan verattuna huomattavan paljon sosiaalisemmaksi. Koiran kautta on elämääni tullut uusia samanmielisiä ystäviä, heidän kauttaan taas maailmamme on alkanut laajentua. Yhteiset lenkit ovat antaneet paljon, niin ihmisille kuin koirillekin. Autollisen ystävän seurassa on päästy vaikka mihin, nähty vaikka mitä upeita paikkoja. Tai sanotaan mieluummin näin, on ollut huomattavasti helpompi ja mukavampi rikkoa rajojaan ja tutustua uuteen lähelllä, ja vähän kauempanakin, omaa asuinpiiriään. Teinivuosista alkaen olen kaivannut retkeilyseuraa. Olen aina ollut aika arka lähtemään yksin tuntemattomiin maisemiin, eikä autotta edes pääse kaikkialle. Siksi koirien kautta löytynyt ystävyys on avartanut maailmaani, olen siitä kiitollinen ja iloinen. Kuten olen myös kiitollinen ystävyydestä!
Mutta siis koiraeläämään ja kevään valoon. Rakastamme luonnossa kulkemista. Ruissalo on ollut kestokohteemme, kaikkina vuodenaikoina. Ruissalossa risteeilee runsaastti luontopolkuja, eniten kuljemme ehkä kasvitieteellistä puutarhaa kiertävillä poluilla ja itse puutarhalla. Puutarhan portit ovat aina auki, on mukava käydä siellä iltaisin kun väkeä on vähän. Nyt kun illat ovat pidentyneet kierrämme puutarhaa ristiin rastiin ja nautimme. On mahtavaa löytää joka kerralla uusia kukkijoita. Ensin tulivat metsän sinivuokot, valkovuokot alkoivat herätä ja loistaa vaatimatonta mutta vahvaa valoaan. Minulle vuokot ovat tärkeitä, ne tuovat toivon elämään. Niitten ilmestyminen on voimaannuttavaa, elämän eliksiiriä.
Nyt puutarhalta löytyy keltavuokkoja ja talventähtiä, nämä kevään keltaiset! Narsissit, krookukset, onnenpensaat! Mikä puuttuu, mukulaleinikki tietysti. Keltainen on toivon väri, se tuo lämpöä maailmaan ja antaa energiaa. Koirien mielestä kukkien ihailu on täyttä turhuutta ;) Puutarhalla kulkee onneksi pupuja ja peuroja, jälkien perään olisi kiva päästä vapaana, vaan kun ei pääse. Toivoa sopii että ihmisten tarrkkavaisuus herpaantuu ja koirat pääsvät toteuttamaan sisäänrakennettua unelmaansa…
