Kummastuttaa ihmetyttää

MUMMELIN SEIKKAILUT TERVEYDENHUOLLON IHMEMAASSA, OSA XXXXX

Oli oikeastaan tarkoitus kirjoitella enempi noista möksäjutuista, mukavista ja kesäisitä kukantuoksuisista asioista. Lintujen laulusta ja auringon koko kehoa hellivistä lämpimistä säteistä, kaikesta siitä mikä liittyy kesään.. Jotenkin vaan tämä terveydenhuoltosirkus on jäänyt päälle. Terveydenhuollon toimivuuteen/ toimimattomuuteen törmää jatkuvasti. En pelkästään minä, potentiaalina terveydenhuollon asiaakkaana, ikäni vuoksi, vaan yhtälailla minua nuoremmat joilla syystä tai toisesta ei ole turvanaan toimvaa työterveyshuoltoa.

Reseptin uusimisen ongelmia olenkin täällä jo jakanut. Se on asia, josta pitäisi jaksaa antaa palautetta iloisen ja onnrellisen Varha-perheen laumanjohtajalle elikkä vanhanaikaisesti tk:n johtavalle lääkärille. Asioiden ei pitäisi olla noin vaikeita kuin ne ovat. Palautteen antaminen on vaan ahdistavaa, siinä joutuu nostamaan pintaan ikäviä asiota.

Mutta asiaan siis. Olen pitkään yrittänyt saada itselleni lääkärin vastaanottoaikaa. Vanhoissa kipuaioissa, uusien kremppojen takia, reseptiassioissa... Kroonista hermokipua sairastavan kipua ja lääkitystä tulisi seurata säännöllisesti. Joka kerta kun marssin tk:n tiskille pyytämään uutta resptiä, olen samalla esittänyt toivomuksen päästä lääkäriin. Vakivastaus on, “ei löydy vapaita aikoja, soita aamulla, jos tarvitset akuuttia apua, voit mennä päivystylkseen”, jos viitsin edes soittaa ja jos jollain aikataululla soitetaan takaisin, vakivastaus on “ ei löydy vaita aikoja, voit mennä aamulla terveysasemalle kysymään, jos vaivasi vaatii akuuttia apua mene päivystykseen”. Ollessani reseptiasioissa liikkeelle, minulle sanotaan “laitan viestin lääkärille, katsotaan jos lääkäri antaa sinulle ajan”. Ja ne kirjaukset näistä tiskikohtaamisiista, onhan niissä jotain sanomastani oikein, mutta vain jotain. Jokainen ikäänkuin pesee kätensä, hän on tarjonnut minulle ratkaisua, ja ohjaa minut seuraavalle plussapisteitä jakavalle taholle. Arvatkaapa vaan miltä tuntuu, kun tätä ympyrää on pyörittänyt jo yli kaksi vuotta. Ainakaan omakannassa ei lääkärikirjauksia löydy ja syystä tai toisesta en kahta vuotta vanhempia kirjauksia löydä.

Nyt minulla oli, ja on edelleen, akuutti ongelma jalassa. Vasen jalkaterä on turvonnut ja todella kipeä (tämän tarinan alkaessa jalka oli vaivannu toista viikkoa). Soitin akuuttiaikaa perjantai aamuna heti klo 8. Minulle soitetaan takaisin noin neljön tunnin kuluttua, joten arvatkaapa vaan mikä oli vastaus… “Ei löydy vapaita aikoja jne jne jne” Kyllä minua toki haastateltiin ja ehdotus oli, että jalassa on ruusu tai tromboflebiitti, uskalsin väittää vastaan, koska kokemusta on molemmista. Oireet eivät minusta nyt muutenkaan, sairaanhoitajan tietämyksellä, niihin viitanneet. Hoitaja sanoi konsultoivansa etälääkäriä, joka hyvin etäisesti hoitajan tekstin perusteella päätti, että minun pitää mennä päivystykseen, koska pitää poissulkea ruusu ja tromboflebiitti…. Mutta, erävoitto, pääsen lääkäriin!

Päivystyspiste nro 1 eli vastaanottava osastostosihteeri ansaitsee lämpimän kiitoksen, ystävällinen ja iloinen hymy, myös silloin kun odottelin lääkäriä seuraavassa pisteessä ja hän käveli ohitseni. Päivystyspiste nro 2 eli “portinvartija” sairaanhoitaja oli sitten ihan toista luokkaa, ei vissiin ollut hyvä päivä hänellä. Pisteitä ei heru, pikemminkin menee miinukselle. Numeroani huudettaessa ei kestänyt pitkään, hetken toki, ku sain itseni kammettua ylös ja tavarat mukaan ja klenkkasin kutsujaa kohti. Minut tuntevat tietävät, että olen varsin sukkela liikkeissäni :) Vaan mitä tapahtuukaan, ovi pamahtaa kiinni nenäni edessä. Sain koputtaa toisenkin kerran ennenkuin se avautui. Keskutelumme oli varsin lyhyt, henkilötunnus ja kysymys “onko soitettu”. Mitä sitä nyt sen enempää ;)

Lääkäri oli toki hyvin ystävällinen. Tutki jalkaa ja katseli tarkkaan ja kyseli, hyvä niin. Lopputulemana oli toteamus: “Ei olle ruusu eikä tromboflebiitti. Jos kipu jatkuu jatkotutkimukset tk:ssa. Jos jalalle ei voi astua, saa tulla uudestaan. Kyllä se joskus paranee” Öööö……. AIka lailla jäi tyhjä olo, toki, sain vastauksen lähetteessä esitettyyn kysymykseen. Vahvasti vaan tuntui ettei minua uskottu. Olisin kaivannut edes jotain muuta tukimusta, vaikka rtg kuvaa murtuman poissulkemiseksi, sillä jotain vikaa oli ja on, koska edeelleen jalka näin kipulilee ja turpoaa. Säästetään, supistetaan päivvystyksen palveluja ja potilas/asiakas saa kärsiä. Vai oliko kyse ikärasismista, kuulunhan ikäluokkaan “ päivystyksiä kuormittava eläkeläinen”.

Maanantain aamuna, klo kahdeksaksi klenkkasin taas kohti terveysasemaa. Tiskillä olikin ilmeisen kokenut hieman varttuneempi sairaanhoitaja jolla oli uskallusta toimia. Hänen ilmeensä olisi ollut kuvan arvoinen kertoessani seikkailustani perjantaina. Hän katsoi ensin jalkaani ja kokeili pahiten turvoksissa olevaa kohtaa, kipureaktioni oli muuten melkoinen. Lääkäri kutsuttiin paikalle ja sain passituksen jalan ultraäänitutkimukseen. MInulle haettiin kyynärsauva kävelyn avuksi ja tueksi. Vihdoin minua uskottiin, vihdoin jotain konkreettista asian selvittelyksi. Toki, uä ajan sain vasta vähän yli viikon päähän, mutta silti. Nyt on mustaa valkoisellla, että vikaa löytyy. Nyt jatkot ja hoidot on vielä kysymysmerkkinä. Huomenna ehkä asiat selviävät. Tai sitten ei.

Aika paljon on ajatuksia terveydenhuoltomme tilasta. Pelottaa mihin ollaan menossa, miten tästä enää voi säästää. Millainen hoitovelka on jo olemassa, paljonko se kasvaa nykyisellä toimintaperiaatteella. Minä kipukroonikkona olen joutunut kolmisen viikkoa odottamaan edes jotain apua, uuteen akuuttiin vaivaan. Kipu on samalla puolella kuin CRPS kipuoireyhtymäni. Jalan kipu lisää kipuja myös hermovaurio-kädessä ja samalla riskiä siitä, että CRPS lähtee leviämään. Nyt jo jalassa on hermokivun kaltaista kipua, toivon todella että se kipu saadaan kuriin niin pian kuin mahdollista. Pitää olla terve, että jaksaa hakea apuja itselleen. Pittää olla sitkeä. Yhdellä yrittämällä ei mikään onnistu. Pitää myös tietää kaikki kommervenkit ja vippaskonstit ja pitää osata ja uskaltaa vaatia. Eikö terveydenhuollon tehtävän pitäisi olla avun antaminen, ei sen kieltäminen. Ystäväni sanoi kerran, “Tuo meidän terveydenhuoltomme ei toimi, siellä pitäisi olla enemmän osaamista ja vähemmän pölvästejä. Potilas ei ole tavara, vaan palvelu tulisi suunnitella potilaalle eikä liikutella potilasta kuin tavarraa.” Siinäpä sitä tavoitetta päättäjille. Muistakaa, että me potilaat/asiakkaat olemme inhimillistä lihaa ja verta. Meillä on ongelma johon kaipaamme apua, meillä on myös tunteet. Meillä on kestokyky, kestokyvyllä on rajansa. Itseasiasa, me olemme ihan samanlaisia ihmisiä kuin te päättäjät, suurin ero on ehkä siinä, että me kuljemme siellä alemmalla tasolla ja usein kukkaromme on teitä paljon keveämpi emmekä voi tarttua yksityisiin terveydenhollon palveluihin. Sinne pääsisi, jopa samana päivänä.

Tähän loppuun vielä. Sanottakoon, että olen saanut myös paljon hyvää hoitoa julkisella puolella. Sitten kun sinne on päässyt. Toki myös sitä vähemmän hyvää.